Sävel kiertää kehää ja kitara sahaa vierelläni ilmaa, halkoen väkimassaa. Olen kerännyt rohkeuden tähän crescendoon ja virittänyt sen kunnes on aika huutaa ulos alkuvoimat ja jumalat. Litistää väkijoukko.
 Salamat ja valot räjäyttävät tajunnan. Alkoholilla lienee syyllisyytensä, kun luotat siihen, olet kuin se, joka luottaa eduskuntapoliitikon sanaan.
 
 Anna pedon tulla ulos, karjaise kuin Rambo!
 Anna pedon tulla ulos, kuiskaa hiljaa viimeinen ääni.
 
 Valot sammuvat. Toiveet jäävät hetkeksi ilmaan, kunnes ne purkautuvat ihmisten mukana metalliovista pimeille kaduille.
 Edessä on valjut kasvonsa kätkenyt räyhäkkä pämppäys. Se on turrute hotellikuolemaan, joka näyttää etiäisen siitä, mitä kukaan ei halua tunnustaa itselleen. Kaiken katoavaisuudesta.

Tämän nyt sitten kirjoitin kurssille. Tai ainakin altistin arvioitavaksi. En tiedä onko se parempi kuin edellinen mutta ainakin se on tilanteesta tai aiheesta, josta minulla ei ole mitään kokemusta. Vain hitokseen romantisoitu näkemys.