Marraskuun liikuntahaaste

Löysin yhdestä tehtävälistastani mielenkiintoisen merkinnän. Kaiken lisäksi merkinnän löytymisen ajankohta oli enemmän kuin hyvä.

Kyseessä oli merkintä, jonka päivämääräksi oli merkitty 24.10.2022 ja sisältö oli jotain tällaista:

Osallistu marraskuun liikuntahaasteeseen (liikuttava joka päivä vähintään 30 minuuttia).

Idean haasteesta nappasin Twitteristä, jossa useampi ihminen osallistui toisiaan tukien ja kannustaen liikuntahaasteeseen vuonna 2021.

Liikuntahaasteessa on tarkoitus liikkua joka päivä 30 minuuttia. Liikkumisen muodon saa määrätä itse. Tämä haaste sopii hyvin tavoitteisiini.

Marraskuun liikuntahaaste (päivittyvä)

Helpoimmin saan itse täytettyä tämän haasteen vaatimukset kävelemällä. Tai siis hyötyliikkumalla esimerkiksi kauppaan, työpaikalle, lounaalle, uimahalliin jne.

Tätä haastetta ei ole helpottanut yhtään tämä yhä osittain jatkuva etätyöskentely.

Kotikonttorilla istuessa askelia tulee todella vähän. Eilenkin olisi tullut vain vajaa neljäsataa askelta, jos en olisi lähtenyt kävellen luovuttamaan verta.

Nytkin minun pitäisi oikeastaan lopettaa tämä kirjoittaminen ja suunnata kirjastoon hakemaan varattua kirjaa. Kävellen. Tai juosten.


6.11.2022: Olen jo epäonnistunut tässä haasteessa, kuten seurantataulukosta näkee. Olisin ollut ihan tyytyväinen, jos olisin pysynyt Matt d’Avellan Kahden päivän säännössä.

30.11.2022: Epäonnistuminen oikein loistaa tämän haasteen seurantataulukossa. Mutta taisin silti oppia tästä jotain:

  • Haasteita kannattaa jatkaa mutta niiden merkitystä itselleen kannattaa tarkistella syvemmin.
  • Tämän kaltainen haaste kannattaa suorittaa julkisena vasta, kun sen suorittamiseen on muodostunut riittävästi rutiineja sekä elämäntilanne on riittävän stressitön ja oikeasti mahdollistaa sen.
  • (Tämän haasteen aikana sairastin myös koronan. Taas. Joka tietysti myös vaikutti haasteen suorittamiseen mutta ei pelkästään.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *