Lukemishaasteita. Vuodesta toiseen.

Tammikuu. On taas aika Goodreadsin vuoden 2024 lukuhaasteen. Olen osallistunut samaan haasteeseen jo vuosina 2020, 2021, 2022 ja 2023.

Aloin osallistua haasteeseen, kun huomasin jossain vaiheessa, että en ollut lukenut aikoihin huvikseni.

En tosin tiedä, onko kilpai– tavoitteellinen haastelukeminenkaan aina niin huvilukemista. Mutta toisaalta se on lisännyt lukemistani, joten vielä mennään tällä systeemillä.

(Yksi ajatus on, että jaksaisin hieman laajemmin kirjoitella lukemisistani tänne omille sivuilleni. Saa nähdä.)

Ensimmäinen (2020) ja toinen vuosi (2021) haasteista eivät menneet kovin hääppöisesti.

Olen asettanut joka vuosi tavoitteekseni 25 luettua kirjaa vuoden loppuun mennessä. Se tarkoittaa vähän yli kaksi kirjaa kuukaudessa. Tasaisella vauhdilla.

Vuonna 2020 sain luettua vain 13 kirjaa tavoitteeksi asettamastani 25 kirjasta. Vuonna 2021 paransin vauhtia mutta sain luettua kuitenkin vain 19 kirjaa 25:stä.

Vuosi 2022 oli jo paljon parempi: Sain kirjattua tilastoihin 42 kirjaa. Tosin minun täytyy myöntää, että iso osa näistä kirjoista, jotka kirjasin Goodreadsiin olivat sarjakuva-albumeja sekä runokokoelmia, jotka tunnetusti eivät ole ihan hidaslukuisimpia.

Seuraava vuosi, eli vuosi 2023 oli myös hyvä kirjavuosi: sain luettua 32 kirjaa, kun tavoitteena oli edelleen se 25 kirjaa / vuosi. Tällä kertaa joukossa ei ole montaakaan sarjakuva-albumia tai runokokoelmaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *