I.

Legopalikka kaivautuu jalkapohjaan.
Karma is a bitch!

Ensimmäisen maailman murheita,
ristimme on kannettava.

Risteistä puheen ollen:
Me Naiset kasaa taakkaa
toimisto-olmiuden sisäänpäin kääntäneille hartioille.
Lyyhistyneille luisuselille.

Isä, Ori, Einstein!
Ja muista! Olethan vähintään “miehen mittainen”!

Kuka sanoo, mikä on miehen mitta?
Ei tunnu riittävän tekojen rakkaus. Kenellekään.

Silitän pellavapään uneen ja
palaan sänkyyn murehtimaan maailmaa.

II.

Kirjoitukseni pysyvät tasattuina.
Eivät, perkele, lähde liehumaan!
Se riittää, että nuoriso liehuu kaduilla ja toreilla.
Siinä ei ole tapahtunut evolutiivista kehitystä sukupolvesta toiseen.
Toisaalta, miksi vaihtaa menestynyttä konseptia.
Riittää, että elämän käärmeoljykauppiaat brändäävät
itsensä meidän mieliimme puolen vuoden välein.
Minä taas pitäydyn sitkeästi tässä runouden Comic Sansissa.