Tätä vuotta on kulunut jo useampi päivä. Nyt saattaa siis olla oikea hetki aloittaa tämä blogi. Taas.
Tapanani on ollut, että aloitan kirjoittamisen ja valokuvien laittamisen esille suurella innolla. Kunnes se innostus hiipuu, haihtuu ja katoaa. Jäljelle jää vain tyytymättömyys sisältöön.
Ja lopulta poistan kaiken. Deletoin. Tabula rasatoin.
Mutta en vain saa aloitettua uudelleen. Ennen seuraavaa kertaa.
Vuodenvaihde on minulle aina vaikeaa aikaa: Kaikki päättyy, on vain nyt. Toisaalta kaiken pitäisi olla valmiina. Kunnes oravanpyörä alkaa taas. Samasta lähtöpisteestä kuin aiemminkin.
Lisäksi vuoden vaihtuessa on viime vuosina ollut aikaa, jota työajatukset eivät paina. Tai oikeastaan tuo ei pidä paikkaansa. Työajatukset liukuvat usein ajatuksiini vapaa-ajalla mutta silloin ne ovat erilaisia kuin päivästä toiseen selviytymistä vaativat työajatukset. Ne, joilla arkea pyöritetään.
Joulun jälkeisinä päivinä ja tammikuun alkupäivinä kävi juuri niin.
Olin innoissani ja päätin kehittää itseäni työläisenä, joten tartuin OKR-kirjaan – ja keskeytin sen lukemisen ennen loppua. Into haihtui.
Sitten päätin aloittaa laihduttamisen. Tein sen päätöksen illalla. Seuraavana päivänä kävin innoissani punnitsemassa itseni vaa’alla. Kunnes into haihtui siitäkin laihdutuspäätöksestä seuraavaan konvehtiin mennessä.
Sitten päätin kuitenkin vielä aloittaa yhden lukuhaasteen. Ja se ei ole vielä hiipunut.
Luojan kiitos.
Toivon, että tänä vuonna jo saavuttaisinkin tavoitteeni. (Edellisinä vuosina se on jäänyt hieman vajaaksi. Tosin kehitystä on tapahtunut.)
Tämä oli nyt siis yksi aloitus. Toivottavasti ei nyt (taas) lähiaikoina toistuva. Ajatus minulla on tästä eteenpäin, että yritän julkaista rennosti. Asioista, jotka minua kiinnostavat. Mielipiteitä, jotka ovat keskeneräisiä. Sekalaista soppaa, jota yhdistää vain yksi kokki eli minä.
Välittämättä siitä pienestä itsekritiikin pirusta olkapäälläni, joka kuiskuttelee, että et sinä riitä, älä edes yritä, lopeta jo..!
Tätä kirjoitettaessa soi: